Jäsenedut
Suomen Brittikissat ry tukee sydänultrausta rahallisesti
Suomen Brittikissat ry haluaa ehkäistä HCM:n esiintymistä briteillä ja haluaa siksi tukea brittien sydänultrausta rahallisesti.
Korvausta voi hakea niin kasvatus- kuin lemmikkibrittien sydänultrauksesta.
Kaikki kasvatukseen käytetyt tai siihen suunnitellut kissat suositellaan ultrattavaksi!
Vuoden 2022 alusta lähtien yhdistys on maksanut britin sydänultrauksesta korvausta 40 €/ultraus,
enintään kerran vuodessa/kissa ja enintään kolme kertaa/kissa.
Jatkossa maksetaan 30 euron korvaus enintään kerran vuodessa/kissa ja enintään kaksi kertaa/kissa.
Kastraattien osalta korvaus maksetaan kerran, mikäli kissalla ei ole jälkeläisiä.
Päivitetty ohjeistus tulee voimaan 1.5.2025.
Kissojen yleisin sydänsairaus on hypertrofinen kardiomyopatia (HCM), ja sitä esiintyy kaikissa roduissa.
Sairaus aiheuttaa sydänlihaksen paksuuntumista ja pahimmassa tapauksessa kissa voi menehtyä jo nuorella iällä.
Briteille ei ole vielä olemassa geenitestiä sairauden ehkäisemiseksi, joten sydämen ultraäänitutkimus on ainoa tapa todeta sairaus.
Sairaudesta esiintyy periytyvää ja toissijaista eli jostain muusta syystä johtuvaa muotoa.
Tavallisimmat toissijaisen kardiomyopatian aiheuttajat ovat kilpirauhasen liikatoiminta, kohonnut verenpaine,
synnynnäinen sydänsairaus ja kasvuhormonin liikaeritys.
Periytyvä muoto oireilee yleensä 4-6 ikävuoteen mennessä ja toissijainen HCM voi tulla esiin vasta myöhemmin.
Kissa voi siten saada HCM:n, vaikka sen molemmat vanhemmat olisi testattu terveiksi.
Edellytykset korvaukselle:
- Ultrattavan britin omistaja on Suomen Brittikissat ry:n jäsen ultraushetkellä.
(Mikäli lausunto/lasku on toisen henkilön nimellä, toimitathan omistajuudesta otteen Omakissasta.)
- Ultraushetkellä britti on 1-7-vuotias.
- Sydänultraus on tehty välineistöllä, jonka herkkyys on vähintään 7,5 MHz.
- Toimenpiteen on tehnyt sydänultraukseen hyvin perehtynyt eläinlääkäri (tarkista, kun varaat aikaa).
- Korvaus pitää hakea kolmen (3) kuukauden sisällä ultraamisen ajankohdasta.
Kissan omistajan on lähetettävä korvaushakemus liitteineen yhdistyksen sihteerin sähköpostiosoitteeseen anu.mikkonen(at)hotmail.com.
Korvaushakemuksen liitteeksi tarvitaan seuraavat asiakirjat:
- Kopio tutkimustuloksista (sydäntutkimuksesta on täytetty ja allekirjoitettu Suomessa käytössä oleva lomake esim. tämä tai Pawpedsin lomake).
- Laskukopio
- Linkki Omakissaan kissan sukutauluun
- Tilinumero, jolle korvaus maksetaan.